Ilotyttö paljastaa: Silloin menin ihan horkkaan!

Heips!

Kirjoitan tätä kylmimpien pakkasten aikaan. Nämä ovat vähän verottaneet asiakkaita.
Toinen homma on sitten se, että ne jotka ovat tulleet kylään asti, ovat olleet niin munat jäässä, että siinähän on mennyt ekstra-aikaa lämmitellessä.

Muutamalle olen sanonut että haluatko mennä kuumaan suihkuun ennen kuin alamme. Heille ajatus on kelvannut. Minulle myös, nimittäin menin eräänkin jääkalikan kanssa ihan horkkaan, kun hän tuli iholle kuin pakastearkusta pölähtäneenä.

Voitte uskoa että kun mulla on kämpässä 24 lämmintä koko ajan ja tuolta ulkoa kampeaa joku Heikki Huurre jääkalikkana, että ei naurata tämä ihojemme välinen ensikohtaaminen.

Olen pakkasten aikana kehittänyt itseäni lukemalla historiaa. Koulussa en pitänyt siitä, mutta nyt kyllä. Olen tutustunut myös prostituution mielenkiintoiseen, erittäin mielenkiintoiseen historiaan.

Tiesittekö että antiikin aikoina Kreikassa prostituutio oli ihan piis of keik, jokapäiväinen juttu, jota ei edes paheksuttu. Se oli tärkeä elinkeino varsinkin satamakaupungeissa. Ilotaloja oli, ja osa jopa valtiollisia, huokeahintaisia, jotta kaikilla olisi niihin varaa. Kaikenikäisiä horoja löytyi, mutta myös nuoret miehet myivät aivan avoimesti persettänsä.

Ateenassa prostien piti rekisteröityä valtiolle ja maksaa vero. Jotkut naiset ihan vaurastuivat duunillansa.

Jännä että tänä päivänä asia on täysin toisin. Antiikin Kreikasta tulevat monet filosofiset ja kauaskantoiset jutut, mutta eipä vain tämä viisaus periydy. Päiviräsäset pitävät kyllä huolen siitä että pimppiä ei valtiollisesti myydä eikä siitä verorahoja kerätä.

Tämä on täysin naurettavaa.

Sitten vielä yksi asia. Joko liityit ”Facebookin eli naamakirjan tuhmaan sisarsivustoon eli Naimakirjaan?” Uutuussivustolla haetaan vain seksiseuraa, muuten se on kuin Face. Ja siellä tärppää. LIITY ILMAISEKSI HETI TÄÄLLÄ!

-n-

(Kuvituskuva ei liity kirjoitukseen)

Lue myös:

Eikö tuollainen satu ihan jumalattomasti?
Näillä vinkeillä herätät parisuhteesi seksielämän horroksesta
Top 5 rooliasut
Aviomiehet tunkevat jouluna asiakkaaksi – vilkkain sesonkiaika
Joululahjavinkit sedille
Top 5 pervoilut, joita kansanedustaja tahtoi minulta
Tällaisiin horoihin ei kannata sekaantua
Yllätän asiakkaani iloisesti tällä viikolla
Poliisit ovat kotioloissa aika hirviöitä
Järkyttävää hintadumppausta
Tärkeä ehdotus Kelalle
Opettaja ahdisteli minua seksuaalisesti yläasteella
Mikä on sallittua ja mikä ei?
Teinipoika tuli naista ostamaan: ”Haittaako?”
Suomeen muualta tulleet ilotytöt tarjoavat uutta palvelua – aivan järjetöntä heille ja asiakkaille 
10 yleisintä kysymystä ilotytölle – tässä vastaukset
Paninko terroristin kanssa?
Tienasin kahdessa viikossa 14 000 – oisttaisiko joku verottajalle ja poliisille pliis
Top 5 oudoimmat ’rakkauslahjat’
Moni puumanainen olisi varmasti iloissaan tästä…
Naapuri paljasti salaisuuteni – ja sitten meni vielä oudommaksi
Tällä tavalla ystäväni tienaa 30 000 kuussa
En ole rasisti, mutta…
Top 7 epäonnistuneimmat keikat
Top 10 ällöttävimmät asiakkaat
Asiakkaani penis katkesi
Nyt saa pesää ilman käteistä
Ulkomaiset ilotytöt tarjoavat Suomessa täysin järjetöntä palvelua
Top 10 asiakkaiden oudoimmat toiveet
Kaikkien tuntema julkkis rupesi ahdistelemaan minua
Varokaa pihtarivaimot – ilotytöt tulevat nyt pieniin kyliinkin
Jos teet näin, olet itse vastuussa hivistäsi
Miten päästä eroon ahdistelijasta?
Koulutusta alalle
Luksushorot ovat kuin supertähtiä – näin paljon he tienaavat kuussa
Mitä vanhempi mies, sitä parempi
Tämä on ilotytön suurin salaisuus
Tällä tavalla tuhannet tavistytöt myyvät itseään
Näin minusta tuli horo
Vaimo tai tyttöystävä tulee aina kalliimmaksi kuin ilotyttö
Luonani käy miehiä yllättävistä ammattiryhmistä
Poliisit tulivat valkoisella pakettiautolla panemaan
Feikkaanko orkkuja töissä?
Tämä on optimaalinen miehen elimen koko
Naiset, tällä tavalla te ajatte naisenne huoriin
Nykypäivän missit ja mallit ovat prostituoituja
Tämän takia luksusilotytöille maksetaan niin paljon
Asiakkailta menevät fiilikset näistä ”turvavälineistä”
Horo kotikäynnille vai ei?
Karvat vai ei?
Inhottavinta, mitä asiakkaassa tiedän – top 10
Vaarallista seksiä – top 5
Hulluimmat panoni tältä vuodelta – top 5
Jos yllätät naisen tällä, se on varma saanti
Tavalliset tytöt vievät ilolintujen työt
Bordelleja Suomeen
Tulossa Suomeen – ryhmäorgiat
Nyt Suomessa voi naiskennella aikuisleffatähtiäkin
Uusi trendi – nyt tulevat tyttöystävähorot
9 syytä käydä horolla
Uusi bisnesidea tekee minusta rikkaan, ehkä…
Käsittämätön tapahtui – olen pyörtyä
Top 3 halutuimmat palvelut ilotytöltä
Onnettomuus, jota ei ole ennen tapahtunut
Sipilä seksilomalle
Julkkisnainenkin on ”horo”
Pikkujulkkis alkoi kiristää minua
Jo 2017 asiakasta – täman takia värkkini ei kulu
Kalun koon voi nähdä päälle päin
Ilouutinen – nyt pääsee panemaan halvalla!
Ulkomaalaiset ilotytot pilaavat pelin
Lähden horokiertueelle – täältä minut voi bongata
Järkytyin Yyterin naukurannalla
Näillä saat potenssisi kuntoon
Kamalat ilolinnut, eli hirviöhorot top 7
Matkustatko Thaimaahan? Tätä thainainen haluaa
Erikoisimmat panot pitkiin aikoihin
Asiakas rakastui minuun  – tämän kaiken hän olisi tarjonnut
Järkytyin seksikaupassa – vain kärpäset puuttuivat
Sexpo-säätiön työntekijöille potkut, kiitos!
Kun tulet asiakkaaksi, älä missään nimessä tee näin
Mitä mieltä olet ulkonäöstäni?
Pappi tuli asiakkaaksi – sitten homma meni todella oudoksi
Näin rankasti jotkut ilotytöt huijaavat
5 ohjetta loistoseksiin
Elämäni järkyttävin asiakaskokemus
Minkä ikäisille ilotytöille on eniten kysyntää? Vastaus yllättää
Kun horo menee lääkäriin, niin lääkäri punastuu
Asiakkaaksi tuli Oulussa Sipilän näköinen mies
Putous-hemmo tuli panoille
Mieshuorille on nyt tilausta – näin paljon he tienaavat
Suomen naiset, näin teette miehenne onnellisiksi
Voisinko olla yhden miehen horo?
Näin saat miehen nauttimaan taivaallisista suikkareista
Huoran avoin kirje Juha Sipilälle
Tämä poliitikko oli peto sängyssä

⚽️✈️ Voita 4 hengen matka Mestarien liigan puolivälierään: näin pääset mukaan.

Saatat myös tykätä
Katso parhaat kasinotarjoukset >>>
Katso parhaat kasinotarjoukset >>>

KÄYTÄMME EVÄSTEITÄ

Evästeiden avulla personalisoimme käyttäjäkokemustasi, jotta voimme näyttää sinulle personoitua sisältöä ja mainoksia. Lue lisää evästeistä ja hallinnoi niitä tästä.